lauantai 26. maaliskuuta 2016

Unessa - Pääsiäistarina

Nainen osti kaupasta munan, ruskean. Äkkiä kuoret muuttuivat kuumiksi ja ne alkoivat rapista ja sieltä tuli ulos pikkuinen lintu, joka ravisteli kuorenkappaleet yltään ja katsoi minuun mustilla silmillään ja sanoi, minä haluan lentää. Ja heti se räpiköi ja yritti. Ei se heti oppinut lentämään, sen piti pudota matalalta pöydältä monta kertaa ja aina se kiipesi korkeammalle ja lopulta sen siivet kantoivat metri kerrallaan. Mutta se ei riittänyt sille, se halusi nukkua pilven päällä, juoda pilven vettä ja kuumeta auringossa ja kylpeä tähtien valossa. Sen matka alkoi.

Ensimmäinen ihminen sanoi sille, että auta minua, anna minulle elämä. Se yritti antaa, mutta sen minuutit olivat niin kuumia, että sen oli pakko juosta rappuset alas ja katsoa taidetta ja tanssia meressä ja tehdä kärrynpyöriä.

Toinen ihminen myös laittoi minuutteja pakastimeen ja pullotti veren, joka loppui ja muodosti virran ja alkoi virrata vastavirtaan ylös vuorelle maalaten kivet kuin pääsiäismunat. SPR:n hoitajat häkeltyivät, kun veri kiehui yli, eikä pysynyt pulloissa.

Oli myös kolmas ja neljäs ja yksi heistä katsoi sinisillä silmillään, joista näki koko ihmiskunnan historian ja kaikkien ihmisten unelmat: Tuo katse maalasi maailman, matkan, kauas toisaalle sotien ja riitojen ja pienten asioiden ulottumattomiin, pois siivouksien ja rättien ja muoviastioiden, juoppohulluuksien ja pakkojen ja rahan maailmasta ja juuri hän oli se, joka halusi, että se tiskaisi kaikki hänen astiansa kenkänsä ja jugurttipurkkinsa ja olisi kovin kiltti. Ja olihan se, mutta sielu alkoi vuotaa ja äkkiä se oli tyhjä, mennyt, toisaalla...eikä se kurottelemalla palannut, ei sitten millään.

Sen sielu pakahtui kerta kerran jälkeen ja joka kerta lähempänä rakkautta minuutit yhä kuumempina ja elämä sylissä polttavana pallona...se ei vieläkään osannut kunnolla lentää ja kuorenkappaleita putoili silloin tällöin sen juostessa...mutta kerta kerran jälkeen se osasi asettaa pyrstönsä paremmin kuumalle asfaltille niin, etteivät kaikki pyrstöhöynenet kärventyneet. Joka kerta sydän pakahtui ja pilvien kylvyt pyrähdyksen lähempänä - kun vaan se muisti pitää sydämen auki, se aina onnistui lentämään lähemmäs

ja joka kerta siitä tippui isompia kyyneleitä

ja veri vuosi kiviä pitkin yhä ylemmäs ja jälkeen alla maa oli kuumempi.

Ihan turha kuvitella, että ne kuumat minuutit pysähtyisivät ja se odottaisi, ei. Sen minuutit pakottivat sen uneen, jossa tuulimyllyt riekkuivat ja nauroivat tuulille, jotka ristesivät kaikkialla joka pilvenhattarassa joka kadunkulmassa ja kahvilassa.

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Don Quijote

Kerro minulle miksi
sinä luot tuollaisia todellisuuksia?

Miksi valitset aina mahdottoman?

Ja minä tiedän.

Olin unohtanut

Olin unohtanut,
että osaan rakastaa.

Mitä ketä ja missä,
en tiedä.

Tyhjyys polttaa kuoriani,
jotka rapisevat yltäni kuin jää
kevätauringossa

En halunnut

Tapahtumaton tapahtui
ja asettui kokoelmaani,
jota en halunnut.

Kokoelmien tarvetta

Sinä opetit minulle minusta:
Ruumiini on vain kokoelma hiuksia
käsiä vaatekappaleita huulia
ripsiä varpaankynsiä

ja niitä jaellaan niille,
joilla on tarvetta kokoelmille.

Ota vaan.

Mietin taas
millainen kohtaaminen se olisi
ja mitkä kohtaisivat.

Otin kristallit pois

Otin kristallit pois yksi kerrallaan
ja minulle aukesi näky:
Joku ehkä käsin teki,
joku muutti ja sähköisti.

Se oli öljylamppu,
joskus oli kynttilät,
joku valitsi oranssinkeltaisen.

Näin mekin muutumme,
asennutamme itseemme virran,
paikkamme sinitarralla,

tavoitteenamme ei kai ole tapahtumattomuus,
mutta minulla on.

Muunneltu totuus
ei kiinnosta.

Lintu

En tahdo kokoelmaa,
en omistaa kantaa mitään,

en tahdo muistaa tietää osata.

Pieni lintu sylissäni kämmenelläni olallani,
osaanko ruokkia oikein,

etten vaan vahingossa myrkytä,

että se jaksaisi lentää
vahvoin siivin

Löytäisi pesän korkealta
kaukaa,
että voin vain hiljaa häikäistyä ja kiittää.

Joku huutaa minuun

Putoan
putoan
putoan,
haperoidun,
haurastun,
havisen.
Joku huutaa minuun
ja minussa kaikuu

pohjaton tyhjyys,
olen kokoelma kylmää valoa vain.

Täysikuu sisälläni
yrittää mahtua ulos
kasvaa paisuu pusertaa,
muttei löydä ulos



torstai 10. maaliskuuta 2016

Juhlat

Suru?
Mistä minun pitäisi tuntea surua?
En tunne.
Pitäisikö itkeä?
Miksi?

Olen vain vapaa ja
elämä on juhlaa,
tapaan kenet haluan
ja valitsen polut:
Meri
taivas ja tähdet,
kaikki!

Ehkä tapaan sinut,
ehkä en.
Silti nostan maljan!
Elämä,
olen sinun!

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Rakkaus ei ole maanantai

Rakkaus ei ole maanantai,
se on hidas ajatus
aamun sylissä.
Se on uni,
joka ei koskaan toteudu,
se särkyy,
kun sitä koskee.
Se on silmiesi uupumaton katse,
suudelma,
joka pakenee suudellessa.

***

Rakkaus ei ole vuosi,
se on sekuntin aavistus,
aamun tulematon hetki,
kasteen ensi pisara,
vielä syntymätön.

***

Rakkaus olet sinä toisaalla
ja minä sinussa,
niin kaukana,
toteutumaton,
uni ja valve,
vain ajatus,
meren väre,
sinä.

***

Sinusta jäi jälki minuun,
koska sinusta ei tullut maanantai,
jotakin kosketit,
pysyvästi,
jokin minussa järkyttyi,
ja muuttui kokonaan
ja pysähtyi.
Olet lintu kämmenelläni,
valmis lentämään,
suutelen sinua ennen kuin lennät,
ja kaipaan jo.

***

Jos sinä löydät aamun,
mene,
mutta älä tyydy roskiin,
armopalaan,
tyhjään,
peliin,
pienuuteen.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Sinäkin lähdit

Sinäkin lähdit,
kaikki hyvä lähtee pois.

Noin vain.

Kaipasin sinua,
mutta tiesin,
olet vain hetken,
koska sinä olet minä
ja minäkin menen.
Me olemme ja emme ole
yksi ja kaksi

Voi kun tahtoisin rakastaa häntä,
joka aina jää,

mutta rakastan vain sitä, joka tuulee lävitseni
nostaa katseeni äärettömyyteen

ja juottaa minut humalaan

ja jonka katseessa on lähde,
ikiaikaista öljyä,
miljoonien vuosien hidas kivi,
joka sykkii
minulle

uni,
Sinä

ja sinä menet
ja minä haluan, että sinä menet
sillä minäkin,

minäkin haluan mennä

aina pois.

Pieni hetki ikuisuudessa
timantit puristuvat yhteen,

olkoonkin unta
ehkä tuulen vire

ehkä luola
ehkä aavikon juoksuhiekkaa,
joka vajoaa kaiken aikaa
altani
janoon

Tule luo
ja mene pois,
sillä se olemme me

Rakastan sinua.
Suojelen sinua,
jos vaan sallit.

Mutta tiedän,
sinäkin lähdit.