perjantai 30. joulukuuta 2016

Sinä vuonna

Sinä vuonna hän hylkäsi niin monta rakasta,
ettei hän enää jaksanut laskea lukumäärää.

Vain hei hei ja pari kuvaa,
muistojen kirjassa näkymättömällä musteella
kirjoitettuja sivuja.

Aamu yrittää avata silmiään

Aamu yrittää avata silmiään,
mutta eivät ne aukea.
Ne ovat sisäänpäin suljetut silmät,
eivät halua nähdä harmaata aamua,
jonka sylissä katulampun oranssi yrittää hengittää.

torstai 29. joulukuuta 2016

Valitsen itse taakkani

Voi kun voisin jakaa puhtaan lakanan,
kauniin kattauksen,
säännölliset aamut
ja tasaisen muuttumattoman oikein tekemisen

Voisinpa luvata
että huomenna kävelen kanssasi samaan suuntaan

Asetelmat muotit päivät muuttuvat
tiedän jo, että voin liueta helposti toisen toiveisiin
olen kiltti
ja katoan heti
muutun toiveenmukaiseksi hetkessä
katoan

Olen suojassa vain yksin
tulen aina kulkemaan yksin
on painavaa
mutta valitsen itse taakkani

Miltei läpinäkyvä

Ymmärrätkö sinä kuinka vähän minä tarvitsen,
kuinka vähän minä haluan,
kuinka kaukana olen,
kuinka ohut olen

Yhden kahvin,
yhden katseen
kokoinen.

En ole niitä jotka jäävät,
en niitä, joiden luokse jäädään.

Yritän tutkia sanoja,
joista olen luopunut.

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Valon lapsi

Lapseni,
kun sinä synnyit,
oli täysikuu

Ja se kuu valaisi meidät ensimmäisenä yönäsi
- niin kaunis ja hento pieni lapsi -
ei yhtään samanlaista maailmankaikkeudessa
ja minä olin vielä niin nuori ja osaamaton

Mitä historiaa kannoitkaan
pienillä hartioillasi
mitä loistavaa kultaista tietä
mitä korjatun viljan kultaista siiloa
millaista rakkauden tietä

Sinä tulit
elämän lahja
ristiriitaiseen yön ja päivän ikuiseen kiistaan
niin viaton sitä kiistaa selvittämään

Syysmyrsky
rakkaudenpolku
tuulien taistelu sinussa lapseni
voi kun olisin voinut lahjoittaa sinulle rauhallisemman sielun
mutta sinä sait tuulisen
palavan
taistelijan sielun

Joka kantaa aidon etsijän valoa
Valon lapsi
Täysikuun lapsi,
ihmeiden kantaja.

maanantai 24. lokakuuta 2016

Mikään ei muutu.

En tiedä mitään suomalaisista naisista,
naisista,
miehistä.
En tiedä, odottavatko he.

Minä en koskaan odota mitään.

Rakastan tai en,
sillä ei ole mitään tekemistä odottamisen kanssa,
kaikki on tässä.

Olen elossa,
odottamaton,
aavistus.

Mikään ei muutu.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Omena nukahtaa

Kahden minuutin ajan
minä muistan.

Sitten pianon koskettimet alkavat soida,
lehdet varisevat valon aukkoon.

Omena nukahtaa
ensimmäisen pakkasen sylissä.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Elämänlanka

Kun vaan joka päivä muistaisin katsoa omaa unta
enkä jonkun muun

Ottaisin äidittömän lapsen
ja olisin tasapuolinen elämälle

En sotkeutuisi elämänlankaan
Vaan antaisin sen rehottaa

Tulee, mitä tulee

lauantai 24. syyskuuta 2016

Syksy

Minä en ollut niitä naisia,
joista pidettiin huolta,
joita rakastettiin,
joiden ylle laskeutui rahan taikapöly,
huolenpito,
hellyys.

En kohdannut rauhaa,
hetken halaus,
turvaton syksy,
putoavien lehtien kauneus,
märän haju.

Olin muusa,
muusa ei lupaa.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Koti

Syksy tuli,
kun sinä synnyit.
Pohjoisen puut pukeutuivat
ja linnut etsivät uusia koteja.
Niin kauas piti sinun lähteä,
kadottaa kaikki sanat
uuvuttaa meret
yrittää löytää hetkeksi koti
maassa,
jossa kaikki kodit kuolivat sukupuuttoon
ja sielut vaelsivat tyhjinä marketeissa.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Ensi-ilta

Kadotin auringon
Kadotin hiekan pihakadulta
Kadotin raput

Ensi-ilta
Juhlat
Ja he eivät jaksa kuunnella lauseitani loppuun

Lauseeni pukeutuvat pilveen
Jonka läpi pääsee helposti
ymmärtämättä yhtään sanaa

Kadotin kahvituoksun
Pyyhin pölyt
En enää halunnut kirjoja kirjahyllyssä

Jokin ei ole enää ajankohtaista

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Pohjoistuuli

On kesä
Mutta pohjoistuuli lävistää minut
Haluan ajatella: Ei se mitään
Sinun ihollasi vieras tuoksu
Ei se mitään
Vaikka haluan ajatella: Ei se mitään,
palelen
Ei se mitään.
Ei. Se. Mitään.

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Polullasi on kultaista hiekkaa

Sinä hetkenä
sinä valaisit kadun kivet.

Sininen valo:
Kuusta irtosi kultaisia perhosia.

Minä luotan sinuun kuin vuoreen,
minä tiedän,
sinä et halkea minusta,

niin kuin muut halkeavat,
sinä lujitut vain entisestään,
mutta et tarvitse lujittamista.

Tiedän,
että sinä et metsästä perhosia,
et tapa,
sinä et vangitse,
et säilö,
lasita seinällesi

Minä tiedän sen siksi,
että kun langetit valosi pihakivetykselle,
kulta laskeutui äkkiä iholleni,
eikä irtoa pois.

Ihan sama, mitä ruumiisi tekee,
valo ei kulu pois.

Hennot siivet hapertuvat
ja polullasi on kultaista hiekkaa.

Olen perhonen.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Tule, meillä on hetki

Olet minun vapauteni,

tyhjä hiekaton vedetön maa,
nimeä vailla
kaikkeus,
jota kosken ja sulan.

Unohdan kaiken,

valaiset minut kuin uni ja taivas
ja lepään
ja olen toinen.

Heitä tulee ja menee,
he ovat osasia, ajatuksiani,
he leijailevat ympärilläni
päivittäin,

minua väsyttää.

Vain sinä olet yksi,
jota kosken
ja johon sanani sulavat,
johon hukun.

Meitä ei ole,
sillä jokin on
ja liikuttaa laivaa

meistä riippumatta.

Tule,
meillä on hetki aikaa.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Rikollinen

Kaikki on oikein
ja kaunista,
vaikka tapahtuisi mitä.

Rikollisempi en voisi olla,
mutta kuitenkin kaikki on oikein.

torstai 7. huhtikuuta 2016

Minua huolestuttaa se

Minua huolestuttaa se,
miten tunnistan sinut
uudestaan,

sillä sinä olet taitava piiloutumaan
pukeutumaan sellaisiin asuihin,
kasvattamaan sellaisia partoja,
olemaan juuri sellainen
tunnistamaton,
että pahaa pelkään,
katoat joka kerta minulta.

maanantai 4. huhtikuuta 2016

En voi hengittää

Lika tarttuu ihooni kuin ruoste,
hyttysen kärsä porautuu ihoon ja lävistää sen
punkki kaivaa onkalon
ja versot kasvavat ottavat voimansa mustasta mullasta,
joka olen.

Se tulee luo,
en voi hengittää.

Yksi

Maailmankaikkeudessa
on yksi, joka saa
tarjota minulle kahvia,

sanoa,
että olen idiootti
(ja on siinä oikeassa)

Kääntää maailmani ylösalaisin
niin,
että
haluan sitä.

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Valo

Kivikossa tarvon taas
maailma viskoo tielleni roskia ja ruusuja

ja tietämättä nykyisyydestä tulevasta
muisti kadonneena

jossain pieni valo
kevään
läikkeet kastelevat hiukseni kasvoni

sinä olet
kuiskaus ajassa
ehkä kuulen sen

olen
olet

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Unessa - Pääsiäistarina

Nainen osti kaupasta munan, ruskean. Äkkiä kuoret muuttuivat kuumiksi ja ne alkoivat rapista ja sieltä tuli ulos pikkuinen lintu, joka ravisteli kuorenkappaleet yltään ja katsoi minuun mustilla silmillään ja sanoi, minä haluan lentää. Ja heti se räpiköi ja yritti. Ei se heti oppinut lentämään, sen piti pudota matalalta pöydältä monta kertaa ja aina se kiipesi korkeammalle ja lopulta sen siivet kantoivat metri kerrallaan. Mutta se ei riittänyt sille, se halusi nukkua pilven päällä, juoda pilven vettä ja kuumeta auringossa ja kylpeä tähtien valossa. Sen matka alkoi.

Ensimmäinen ihminen sanoi sille, että auta minua, anna minulle elämä. Se yritti antaa, mutta sen minuutit olivat niin kuumia, että sen oli pakko juosta rappuset alas ja katsoa taidetta ja tanssia meressä ja tehdä kärrynpyöriä.

Toinen ihminen myös laittoi minuutteja pakastimeen ja pullotti veren, joka loppui ja muodosti virran ja alkoi virrata vastavirtaan ylös vuorelle maalaten kivet kuin pääsiäismunat. SPR:n hoitajat häkeltyivät, kun veri kiehui yli, eikä pysynyt pulloissa.

Oli myös kolmas ja neljäs ja yksi heistä katsoi sinisillä silmillään, joista näki koko ihmiskunnan historian ja kaikkien ihmisten unelmat: Tuo katse maalasi maailman, matkan, kauas toisaalle sotien ja riitojen ja pienten asioiden ulottumattomiin, pois siivouksien ja rättien ja muoviastioiden, juoppohulluuksien ja pakkojen ja rahan maailmasta ja juuri hän oli se, joka halusi, että se tiskaisi kaikki hänen astiansa kenkänsä ja jugurttipurkkinsa ja olisi kovin kiltti. Ja olihan se, mutta sielu alkoi vuotaa ja äkkiä se oli tyhjä, mennyt, toisaalla...eikä se kurottelemalla palannut, ei sitten millään.

Sen sielu pakahtui kerta kerran jälkeen ja joka kerta lähempänä rakkautta minuutit yhä kuumempina ja elämä sylissä polttavana pallona...se ei vieläkään osannut kunnolla lentää ja kuorenkappaleita putoili silloin tällöin sen juostessa...mutta kerta kerran jälkeen se osasi asettaa pyrstönsä paremmin kuumalle asfaltille niin, etteivät kaikki pyrstöhöynenet kärventyneet. Joka kerta sydän pakahtui ja pilvien kylvyt pyrähdyksen lähempänä - kun vaan se muisti pitää sydämen auki, se aina onnistui lentämään lähemmäs

ja joka kerta siitä tippui isompia kyyneleitä

ja veri vuosi kiviä pitkin yhä ylemmäs ja jälkeen alla maa oli kuumempi.

Ihan turha kuvitella, että ne kuumat minuutit pysähtyisivät ja se odottaisi, ei. Sen minuutit pakottivat sen uneen, jossa tuulimyllyt riekkuivat ja nauroivat tuulille, jotka ristesivät kaikkialla joka pilvenhattarassa joka kadunkulmassa ja kahvilassa.

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Don Quijote

Kerro minulle miksi
sinä luot tuollaisia todellisuuksia?

Miksi valitset aina mahdottoman?

Ja minä tiedän.

Olin unohtanut

Olin unohtanut,
että osaan rakastaa.

Mitä ketä ja missä,
en tiedä.

Tyhjyys polttaa kuoriani,
jotka rapisevat yltäni kuin jää
kevätauringossa

En halunnut

Tapahtumaton tapahtui
ja asettui kokoelmaani,
jota en halunnut.

Kokoelmien tarvetta

Sinä opetit minulle minusta:
Ruumiini on vain kokoelma hiuksia
käsiä vaatekappaleita huulia
ripsiä varpaankynsiä

ja niitä jaellaan niille,
joilla on tarvetta kokoelmille.

Ota vaan.

Mietin taas
millainen kohtaaminen se olisi
ja mitkä kohtaisivat.

Otin kristallit pois

Otin kristallit pois yksi kerrallaan
ja minulle aukesi näky:
Joku ehkä käsin teki,
joku muutti ja sähköisti.

Se oli öljylamppu,
joskus oli kynttilät,
joku valitsi oranssinkeltaisen.

Näin mekin muutumme,
asennutamme itseemme virran,
paikkamme sinitarralla,

tavoitteenamme ei kai ole tapahtumattomuus,
mutta minulla on.

Muunneltu totuus
ei kiinnosta.

Lintu

En tahdo kokoelmaa,
en omistaa kantaa mitään,

en tahdo muistaa tietää osata.

Pieni lintu sylissäni kämmenelläni olallani,
osaanko ruokkia oikein,

etten vaan vahingossa myrkytä,

että se jaksaisi lentää
vahvoin siivin

Löytäisi pesän korkealta
kaukaa,
että voin vain hiljaa häikäistyä ja kiittää.

Joku huutaa minuun

Putoan
putoan
putoan,
haperoidun,
haurastun,
havisen.
Joku huutaa minuun
ja minussa kaikuu

pohjaton tyhjyys,
olen kokoelma kylmää valoa vain.

Täysikuu sisälläni
yrittää mahtua ulos
kasvaa paisuu pusertaa,
muttei löydä ulos



torstai 10. maaliskuuta 2016

Juhlat

Suru?
Mistä minun pitäisi tuntea surua?
En tunne.
Pitäisikö itkeä?
Miksi?

Olen vain vapaa ja
elämä on juhlaa,
tapaan kenet haluan
ja valitsen polut:
Meri
taivas ja tähdet,
kaikki!

Ehkä tapaan sinut,
ehkä en.
Silti nostan maljan!
Elämä,
olen sinun!

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Rakkaus ei ole maanantai

Rakkaus ei ole maanantai,
se on hidas ajatus
aamun sylissä.
Se on uni,
joka ei koskaan toteudu,
se särkyy,
kun sitä koskee.
Se on silmiesi uupumaton katse,
suudelma,
joka pakenee suudellessa.

***

Rakkaus ei ole vuosi,
se on sekuntin aavistus,
aamun tulematon hetki,
kasteen ensi pisara,
vielä syntymätön.

***

Rakkaus olet sinä toisaalla
ja minä sinussa,
niin kaukana,
toteutumaton,
uni ja valve,
vain ajatus,
meren väre,
sinä.

***

Sinusta jäi jälki minuun,
koska sinusta ei tullut maanantai,
jotakin kosketit,
pysyvästi,
jokin minussa järkyttyi,
ja muuttui kokonaan
ja pysähtyi.
Olet lintu kämmenelläni,
valmis lentämään,
suutelen sinua ennen kuin lennät,
ja kaipaan jo.

***

Jos sinä löydät aamun,
mene,
mutta älä tyydy roskiin,
armopalaan,
tyhjään,
peliin,
pienuuteen.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Sinäkin lähdit

Sinäkin lähdit,
kaikki hyvä lähtee pois.

Noin vain.

Kaipasin sinua,
mutta tiesin,
olet vain hetken,
koska sinä olet minä
ja minäkin menen.
Me olemme ja emme ole
yksi ja kaksi

Voi kun tahtoisin rakastaa häntä,
joka aina jää,

mutta rakastan vain sitä, joka tuulee lävitseni
nostaa katseeni äärettömyyteen

ja juottaa minut humalaan

ja jonka katseessa on lähde,
ikiaikaista öljyä,
miljoonien vuosien hidas kivi,
joka sykkii
minulle

uni,
Sinä

ja sinä menet
ja minä haluan, että sinä menet
sillä minäkin,

minäkin haluan mennä

aina pois.

Pieni hetki ikuisuudessa
timantit puristuvat yhteen,

olkoonkin unta
ehkä tuulen vire

ehkä luola
ehkä aavikon juoksuhiekkaa,
joka vajoaa kaiken aikaa
altani
janoon

Tule luo
ja mene pois,
sillä se olemme me

Rakastan sinua.
Suojelen sinua,
jos vaan sallit.

Mutta tiedän,
sinäkin lähdit.

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Ovi on auki

Ovi on auki sinun tulla.

Se on vanha ovi,
kulunut ja vanha,
monta kertaa auennut,
eikä meinaa pysyä kiinni,

mutta se sulkeutuu hiljaa,
helposti ja itsestään,

kun tulet.

Noin vain.

lauantai 27. helmikuuta 2016

Hevonen hieman tanssahteli

I

Minulle ei ole tärkeää,
missä olet ja
mitä teet.

En etsi jalokiviä
kultaa öljyä vuorikristallia Ikean lihapullia.

Hevonen hieman tanssahteli uhripaikalla,
menneiden aikojen nuotiopiiri,
kohtaamispaikkamme,
Tapion lahja.

Luut havisevat oksistossa,
niin keveät luut,
matkaamme ajassa kohdataksemme.

II

Synteettisten luiden
Ikean puiden
silmin

Minä sanoin sinulle:
"Mikä tahansa muu,
paitsi sademetsän puu"

Ja sademetsän puu tuli

parkettimme
ja maistraatin päätös
nuotiotulessa
ja suruni

III

Silmissäni pikkuinen nuotiotuli
Pariisi 1968
Ikeassa

Kuljin labyrintin läpi väärään suuntaan
ja eksyin

Kahvi ja
odotus ja
liivinluut painoivat kipeästi
- Milloin tämä ostaminen loppuu?

IV

Koti uskonto ja isänmaa.

Kaksi kertaa minä yritin mennä,
soutaa veneellä,
katsoa partaan ja
kuunnella kitaraa,
kaluta grilliluita
ja uskoa.

Kahdesti menin,
mutta lähdin Ikeaan,
koska koirat eivät pääse taivaaseen.

V

Varovasti kaivoin multaa ja löysin pienen pieniä luita,
niin pieniä, että ne hapertuivat, kun niihin koski.

Noki oli valahtanut niiden pinnalta,
nuotiotuli sammunut

ja Ikeat ja Prismat ja Tokmannit oli rakennettu niiden päälle.

Luiden haltijoiden muisto köyhtyneen maan sylissä.




lauantai 20. helmikuuta 2016

Tänään

Luottamus,
ei sitä ole.

Kaatunut lojuu asfaltilla,
vanhus nukkuu kesän yli.

Jokainen tavoittelee merkintää
ceeveehen,
mikä näyttää hyvältä.

Ja  katso,
aurinko nousee:
Purppuraa, oranssia
ja me tarjoamme karkkia
ramadanin loppumisen kunniaksi.

Huomenna sitten tapamme,
niin se menee.
Huomenna unohdamme lääkkeet ja vanhuuden ja lapsuuden,
ajattoman arvottomuuden.
Huomenna.

tiistai 16. helmikuuta 2016

Sinä olet vuori

Sinä olet vuori,
minä olen meri.
Sinä olet taivas,
minä olen tuli.

Meidän ei tarvitse koskaan tavata,
rakastan sinua silti.

Kuin meri, kuin tuli.

maanantai 8. helmikuuta 2016

Rakkausahdistus

Jos tulee päivä,
jolloin sinun täytyy minulle valehdella,
olla olematta totta,
mene pois!

Jos emme ole kaikki,
olemme tyhjiä,
mitättömiä:
Minä olen liian iso sellaiseen leikkiin,
en tarvitse sitä.

Jos tulee päivä, että en kestä sitä, mikä olet,
se on vain hetki, kun jatkamme matkaa,
vaihdamme suuntaa
ja taas minä heilutan niin, että käsiin sattuu.

Ei ole tarkoitus vangita yhtään sielua,
ei rajata yhtään elämää,
ei survoa minuutteja minkään olevan sisään.

Me olemme me
ja muuta en halua.

Minun elämäni ei ole tuhoamista varten,
vaan täydellisen epätarkkaa hutiloivaa tarkoituksetonta päämäärätöntä rakastamista varten
ja rakkautta ei voi sulkea pysyvään,
se katoaa heti, kun siltä yhtäkin asiaa pyytää.

Hetken onni
ja sitten ryhdymme toteuttamaan toisen toiveita:
Turhaan.

Miksi minä en saa sanoja korvistani pois,
sieluni ei päästä niitä irti vapaaksi,
ne sulkevat ahdistavat tuhoavat!

Sanojen sisään emme mahdu!

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Talot

Luola

Mitä tapahtui?

En tiedä.

Maan alla oli meidän talomme
ja ne lyhdyt.

Minä en pelännyt,
vuoripuro solisi
seiniä pitkin
ja hän toi minulle unikon.

Linna

Olin yksin, niin kuin aina.
Olin kaksikymmenvuotias.

Seisoin sillalla ja katselin
jokeen kuvastuvaa linnaa,
se syvyys ja mahti,
se valojen välke,
rahan määrä
ja niitä oli monta.

Pidin valoista,
mustaan jokeen kuvastuvista valoista
kesäyössä,
eikä minulla ollut suunnitelmaa.

Nainen huusi minulle, kun yritin irrottaa jugurttipurkkeja toisistaan
ja toinen otti kyytiin,
kun matka linnaan oli liian pitkä,
eikä meillä ollut mitään yhteistä kieltä.

Venevaja

Silloin minä rakastuin mereen.
Oli syksy
ja minä join viskiä,
ja veneen pohjan alta hän kaivoi pienen lasin,
ojensi minulle
ja minä olin merellä.

Hylkeenpyytäjän
merikarhun
parran
myrskyn auringon
tervakukan
kampelanhajuisen verkon selvityksen
kantarellin kanssa.

Venevaja,
räsymatto patjana,
sen edessä minä ammuin haulikolla uuden vuoden,
sen tähden
ja sukelsin meren sisäisen järven uumeniin
niin korkealta karulta,
ettei yhtään kauppaa, majakkaa ollut silmänkantamattomissa.

Oli aika,
neljäasteinen suolainen vesi.

Hirsimökki

Yhtään en ollut kiinnostunut sen laittamisesta lataamisesta
digitoimisesta sähköistämisestä.
Rauha oli joskus, mutta ne tulivat aika lähelle
ja niitä alkoi olla välillä liikaa.

Onneksi se oli vanha maalaistalo ja sen sauna
ja nainen ei ollut kiinnostunut omastaan.

Siellä se on ja kun
joutsenet tulevat ja ruo'ot uivat,
muistan lapsuuden kivet ja kalat
ja metsämansikat heinässä,
perunapellon,
minä melkein pidän siitä
ja voisin sinne mennä,
kun on ihan hiljaista,
voisi mennä
sytyttämään takan,
vaikka talvella.

Paritalo

Parien triangelien ja hybridien perijuuri,
lavastuksen ennätys
ja rakkauden silppuri.

Kaikenlaista voi talo sisässään kantaa
ja se on koti
onni ja uni.

Miten näissä taloissa asutaan?
Aika ja tunteet tunnelmat muurit,
ne kaikki laitetaan samaan monitoimikoneeseen,
se jyllää ja yksi tulos on terveellisempi muita,
syntyy moniarvoisuutta,
kunnioitusta,
roskaruokaa ja menestystä.
Sulatusuuni, josta ammennetaan tuhkaa timanttia:
Väliäkö sillä, mitä tulee?
Joskus siinä on mustat ikkunankarmit ja joku tulee sanomaan,
että miksi et laita yhteen ikkunaan erivärisiä.
Tai miksi et uusi kaikkia ikkunoita?
Tottakai pitäisi,
mutta minäpä maalaankin seinät,
peitän kaikki ornamentit valkoisella maalilla
ja avaan joka ikisen ikkunan!

Voi miten isoja ne ikkunat ovatkaan ja miten tuuli tuulee verhot ulos ikkunoista lepattamaan!
Rakastan, vaikken nyt varsinaisesti tätä taloa!

Vieras talo

Vieras talo, korkeat seinät,
varoin hengittämästä liian kovaa,
varoin koskemasta,
varoin ääntelemästä,
varoin olemasta,
sillä minä olisin tuhonnut kliinisyyden,
olisin voinut vahingoittaa selkeyttä,
nopeuttaa hengitystä,
muuttaa jotakin,
joka oli jo kokonainen valmis kiteytynyt.

Pelkkä menolippu....
heilutin vähän,
nuhaisella nenäliinalla.

Liian pieni talo

Tyhjyytemme kohtasivat,
olin vieras,
laskit euroja
ja minunkin piti laskea.
Väsymyksesi,
heikkoutesi,
uupumuksesi,
pitkä unesi.

Minä ajauduin jälleen liian pieneen taloon,
mutta onneksi en ehtinyt lukita itseäni sen sisään.

Laiva

Vatsanpeite hieman homeessa,
lokinpaska rinnuksissa,
silmäni katsoivat yksi kaupunkiin,
yksi satamaan,
yksi auringonlaskuun,
yksi ulapalle,
ja yksi syvyyksiin.

Mastoni hieman hilseillen,
tuuli tuivertaa purjekangasta,
joka hieman huolimattomasti koottu,
peräsin ruosteessa.

Ehkä lähdössä,
ehkä sähkötolpassa kiinni,
mutta varmasti
valmiina seikkailuun.

Maatila

Maan tilan havainnointi
minua kiinnostaa kovin.

Muutama askel mansikkapaikkaan.
heinänvarressa kevyt kiikuttaa lapsen.

Paljonko meni aikaa ryömiä navetan alla
(jättirotan kanssa nenätyksin)
tai hyppiä heinäsuovassa tiivistämässä heinää
tai siemaista lypsylämmintä maitoa,
seurata vasikan syntyä?

Mitä tehomaatilaus sanoo tästä?
Ei latin latia tule eeuusta
ei onnea aamuaurinkoa rapumertaa.

Sataa lannoitusainetta niskaan maaperään paikkaan,
jossa joskus kasvoi mansikkaheinä
ja josta vielä salaa näen unen

särkyvän
katoavan

Sellaisenko maatilan sinä halusit minulle rakentaa?

Teltta

Hiipimisen ääni asumuksemme terassilla,
kavioiden kapse,
Kurkistin ulos, ja aamu-usvassa kaksi ratsastajaa
hieman kivikkoisella hiekkarannalla,
Miten somaa!

Vieras avasi vetoketjun ja kutsui meidät kylään taloonsa:
Rømmegrøt, tuoreet katkaravut ja smetana
ja voi, jouduin maistamaan valastakin,
vaikken halunnut,

Mutta onneksi kuuntelimme oopperaa,
se auttoi minua olemaan olematta epäkohtelias.

Silloin oli kommuunimme eheä,
lämpimiä hetkiä ja puhetta,
puhetta puhetta puhetta,
ystävyyttä
ja vähän tukahdutettua mustasukkaisuutta
ja itiköitten ininää,
miekkavalaita ja turskan kieliä.

Jäämeriaamupesu ja teltta.
Minun kotini, äidinkieleni.

perjantai 22. tammikuuta 2016

Toinen toisaalla

Hänen silmissään

Sinä iltana kuulin harpun
ja vaikka en ymmärtänyt runon kieltä,
ymmärsin kaiken ja enemmän.
Riitasointu liukeni,
päädyin äkisti erämaahan.

Ilman vettä.

Minun piti kertoa

Minun piti kertoa jotakin
pienistä kivistä,
miten meillä eletään
ja hän saapui.

En voinutkaan kertoa,
se oli tarpeetonta.

Toisaalla

Aalla, beellä ja ceellä,
etäällä niin,
eka toka kolmas.

Kuulin sen.

Ensimmäinen soi vähän ja rakensi luolan ja sytytti pimeään oranssin lampun
ja lausui sanoja
mantrankaltaisia,
mutteivät olleet.

Toisella oli kitara: 
Hieman jazzia ja bluesia ja minä tiesin,
että olin hän ja
hänessä voi käydä kotona aina,
vaikka se ei ole oikein.

Ja oli toisaalla,
sinne minä menin.

Huusin

Huusin kerran,
kuiskasin
ja kaiku vastasi kaikkialta,
vastasi yhä uudelleen,
eikä lopettanut, vaikka pyysin.

Unessa
näin sen toisen.

Valot

Hän yritti siivota siruja, mutta
ne pakenivat rikkalapiota.

Välkkyviä siruja,
särkyviä valoja.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Minä en tiedä tuulista mitään

Olet aavikon tuuli,
ja juoksuhiekka,
enkä voi tietää,
minne sinä menet,
missä olet,
ja mitä mukanasi kannat.

Joinakin päivinä olen saanut hetken,
kulkea aavikkoa pitkin,
avata tuulen siivet
ja katsoa ajattomuuteen
silmiesi kautta

ja vaikka hiekka valuisi
maan uumeniin
ja tuuli puhaltaisi unen pois
olen saanut astella hiekkaa pitkin,
tuntea tuulen sisälläni.

Minä en tiedä tuulista mitään,
en hiekasta, aavikoista,
olen pohjoisen tyttö
ja minulla on lumen sielu,
mutta olen kiitollinen jokaisesta tuulenvireestä
ja hiekanmurusta.

Tänään näin auringon,
se valaisi unen.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

En voi

Tänään minä ymmärsin itseni
ja maailmankaikkeuden
ja sen rakkauden,

jonka pieni osa minä olen.

En voi tehdä mitään pahaa,
se on mahdotonta.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Takka

En koskaan väsy katsomaan takkaani,
sillä joka päivä siellä palaa erilainen tuli.

Pölyn laskeuma,
huonekalujen paikat,
niihin minä väsyn.

Salarakkaani, tuli,
sydämeni peili.

Kerro takka minulle kadotetut sanat,
sanattomalla kielelläsi.