sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Nokisutari kävi taas

Sinun kanssasi minä olen vapaa.
Liekit uuvuttavat
ajatukset,
entiset lepattavat ajatukset,

tuhkaa vain,
lämmintä tuhkaa
ja minä olen savu

leijaamassa sinun sielusi kautta
pyhiin kirjoituksiin,
täysikuuhun, tähtisumuun,
syvänteisiin.

Olen vapaa,
koska sinä sallit olla,
tule minuun - sillä minä olen sinun avaruutesi

ja palan tyhjiin yhä uudestaan.

Vaikka meitä oli vain kaksi,
meitä oli kolme tai neljä,

laatikon kansi lensi auki,
ovet ja ikkunat auki,
savupiipusta roskat pois!

Sydämeni lämpö

Ilon häivähdys,
katse
ja lämmin, arvostava,
hyväksyntä, ihailu.

Missä olet, sydämeni lämpö?

Missä kohtaavat arvojen maat,
missä lukematon hymyjen koski,
kimaltelevat pisarat,
romanssi.

Arkipäivää kestä en,
tylsyydessä kuihdun.

Ota minut, ilo,
vie laaksoon,
jossa voin kukkia taas!

torstai 24. joulukuuta 2015

Tuikut

Olen kynttilänvalo
hieman hämyistä
ja tuulee
pienikin tuuli saattaa sammuttaa sen.

Varo tuulemasta,
en syty helposti taas.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Mikään ei kosketa minua

Hetken matkaa vain
sinun ja sinun ja sinun kanssasi -

On niin helppo koskea
ja kadottaa.

Sinä katsot minua vaikka sinä ehkä nukut
minä tiedän, että sinä katsot.

Et sinä ole vihainen,
olet pettynyt vain,
koska minä en ollut sinä,
olin minä.

Ja seison hievahtamatta,
kun maa vyöryy alta,
mikään ei kosketa minua,
ei mikään.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Koti

Saavuin kolmen tien haaraan.

Ensimmäisen tien viitassa luki serenadit.
Serenadit, ne kolmasti hylätyt.

Toisen tien viitassa luki vapauden ja viileyden maa.

Kolmas tie oli tie mustaan vanhaan taloon,
jonka ovet narahtelivat uhkaavasti ja jonka ovien takana olivat kuolleet ystäväni,
he kaikki.

Minä mietin pitkään ja halusin valita kaikki muut tiet,
paitsi sen mustan, pimeän yön talon.
Se ei houkutellut yhtään.

Seireenit soittivat serenadeja,
juuri minulle sävellettyjä
ja design-mallit lumosivat silmäni
ja sanataide järkytti sieluani ja kuorrutti sokerilla aivoni,

muurasi muurin,
jotta minun ei tarvitsi koskea ruumiisiin,
tarkistaa, vieläkö ne hengittävät.

Ja mitä enemmän seireenit lauloivat ja hykertelin katsellessani taidetta,
lukiessani sanoja,

sitä mustemmaksi sisimpäni kävi ja minä tiesin,

se talo kutsui minua.

Otin mukaan puukon ja köyden
ja ylpeänä avasin oven, joka romahti niskaani.

Paljon kului aikaa, että pääsin jaloilleni,
että pääsisin katsomaan,
kestävätkö rappuset vielä kulkea ylös.