sunnuntai 30. elokuuta 2015

Jotakin

Sinä tulet,
mutta unohda odotukset,
oletukset.
Unohda kaikki.
Vain tule.

Jotakin on, mutta mitä,
sitä emme tiedä.

Elämä on lyhyt.


sunnuntai 23. elokuuta 2015

Eräänä loppukesän päivänä

Hän saapui eräänä loppukesän päivänä
ja jäi.

Hän katsoi ja silitti ja sanoi,
pyysi lepäämään, rauhoittumaan.

Hän leikkasi aidan ja rikkinäiset portaat,
avasi oven
ja puhdisti likaisen taulun
ja neuvoi.

Hän pukeutui tyylikkäästi,
hän edusti ja oli hyvä.

Hänen asuntonsa oli korkea,
elämä sileä.

Ja minä yritin muuttua sopivaksi,
kaivertaa elämäni mukautumaan,
kelvolliseksi.

Palelin.

Ja tuli päivä, jolloin sydämeni särkyi,
sanat kaikuivat tyhjinä.

lauantai 22. elokuuta 2015

Jossain, jollekin

Tuleeko syys?

Sanat lyövät tyhjää
selkeys ei tule.

Hän kysyy niin kuin ennenkin
ja kommentoi ja on.

Hänen sanansa tuttuutta täynnä,
ehkä hän muistaa,
ehkä hän kaipaa.

Voi olla,
että voisi olla enemmän,
jossain,
jollekin.

perjantai 21. elokuuta 2015

Aika on ystävämme II

Ne vaeltavat ajassa,
valosta valoon

ja kuiluihin syviin,
alas,

alas.

Ja joskus ne pyrähtävät
lukemaan pilvet,
erityiset.

Ja joskus ne kohtaavat.
Pysähtyvät.

Kunnes valo ja kuilu kutsuu niitä taas.

Aika on ystävämme,
se tarjoaa hetken levon

matkalla tuntemattomaan.

Tunnen sinut.

Haaste

Tänään ymmärsin,
että kadotin itseäni.

Se oli pysäkki,
hetken lepo matkalla,
joka jatkuu tuntemattomaan.

Tiedän jo,
en voi jäädä pitkäksi aikaa.

Siivet eivät pysy aloillaan
ja liekit.

Voi olla, että ne palavat huomenna pois,
en tiedä.

Minussa ei ole salasanaa,
olen auki,
aina ollut.

Mutta sisään ei ole löytänyt moni,
ovi on kyllä ollut auki,
mutta ohi on kulkenut moni.

Olen sirotellut itseni kaikkialle,
ja niistä paloista kasvoi kukkia ja sirpaleita.

Haasta minut.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Aika on ystävämme

Me heräämme johonkin,
jossakin soi.

Ajassa liikkuu jokin,
muttemme erota, mikä.

Tapaamme,
tapaamme,
ja tapaamme,
vaan emme kohtaa

Kaiken, minkä kielsimme,
kaiken, mitä halusimme,

se kaikki oli johdatusta vain,
toiseen,
toisaalle,
muualle.

Ehkä pakkasimme matkalaukut liian täyteen,
ja matkustimme liian kauas,
tai eksyimme tieltä?

Miksi piti kiertää koko kartta?

Me aina eksymme,
kartat eivät pidä meistä.

Rappuset, aikataulut, kellonajat, talot, alleviivaukset, toimistosihteerit, kirjekuoret,
ne väistävät ja katoavat taivaan tuuliin,

yksitoikkoiset elämänohjeet, suorat linjat ja tiet,
valmiit kivetykset, asfaltit,
ne kaihtavat meitä.

Navigaattori antaa vain suoran tien,
mutta entä jos haluaa kulkea sitä toista?

tiistai 18. elokuuta 2015

Saksofoni

Se tuli kuin veitsi,
se tuli taas.

Hän sanoi
ja suru läpivalaisi minut.

Olla jossakin,
erottumattomissa,

olla jossakin
samaa massaa,
on leima,
toiseus.

Tarpeeton,
väärä,
tyhjä,
he luulevat

- eivät osaa mitata,
koska mittarit ovat väärät.

Minä lamaannuin
kulttuurimme tyhmyydestä,
ihmisten sokeudesta,
välinpitämättömyydestä,
laiskuudesta,

veitsi sielussani kiertyi taas juuri sen verran,
että takanani

on punaisia tahroja
ja tyynyni itki.

Kaukana, kaukana
joku soi hiljaa,
mutta en erottanut säveltä vielä.

Jotakin mittaamatonta ja tärkeää
koputtaa oveen,
mutta en tiedä,
kykenenkö avaamaan sen,
vai onko se vielä liian raskas.

lauantai 15. elokuuta 2015

Iloisesti vanhahtava

Olen aika vanha ja haluankin olla.
Voisitteko ystävällisesti antaa minun olla?

Kysyn vaan,
kuka pyysi noita rypynsilitysrautoja ja ravinnelisiä?

Olen kaalimato ja kartta
olen itsepintainen täi

tukassa.

Olen oikeastaan hirveän vino
ja mikä parasta
- haluankin olla.

Vinous tekee minut iloiseksi
määrättömäksi mittaamattomaksi.

Olen ihanan vino.

Olen äärettömän ihana
mikä sinua onneton vaivaa,
kun et tajua!

Sinä teet kaikkesi,
että muuttaisit minut
juustohöylällä
parsinneulalla
mustelakoilla ja karhunvatukoilla.

Purkkien armeija hukuttautui juuri laskiämpäriin
- ymmärrä,
minä en halua!

Sopiiko,
että hengitän,
sopiiko,
että kukaan ei määrää?

Tässä. Nyt.
Ja kukaan ei määrää rajaa runno.

Kiitos!

maanantai 10. elokuuta 2015

Läpinäkyvyyden kirous

Olen ikkuna,
olen röntgen,
olen peili,
olen pohjaton vesi

ja vastavirtaan pyrkivä kieppuva koski,
olen sen kivet,
jotka nousevat vedestä tuttuihin paikkoihin.

Olen sinvihreä valo tunnelissa,
olen vapaaksi karkaava valo,
tunnelin loputtua
häikäisevä hetki,

joka vain on,
sitä vastaan ei voi taistella.

Ja sinä tiedät,
koska minä olen lasia,
läpinäkyvä,
hauras kuunsilta koskea.

Minä en osaa valehdella
ja sen on elämäni suru ja onni.


sunnuntai 9. elokuuta 2015

Tulisi ymmärrys


En jaksa odottaa huomista viisautta,
sitä joka selittää kaiken

En jaksa odottaa kaipuun tunnetta,
en sitä, että tämä riittää.

En halua tulla järjestellyksi,
en muuttua toiseksi

saisinko vihdoin olla vain minä?

Tulisi joku,
etsisi
kaipaisi

minua

tällaisenaan

tulisi ymmärrys.

Voisinko olla jollekin täysi
ja juuri sellainen,
kun pitää?

Ehkä minä aikojen lopussa kirjoitan vain sanoja sanojen perään,
odotan silmien sisäistä väriä ja valoa yhä uudelleen,
seikkailen,

kun ymmärrystä ei tule,
kun olen kelvoton
parantumaton
väärä.

Polku

Minun on nähtävä tämä,
oireet alkoivat jo kauan sitten.

Kotini on jossain tuntemattomassa,
se tuttuus.

Minä kohtasin sen usein,
mutten tiennyt,
mitä se on

jotakin menneen kajoa,
jotakin tuonnempaa,
jotakin, mistä on merkki,
muttei tietoa.

Se lanka.

Minun on mentävä,
minun on katsottava tämä polku.

Uusi nimi

Kukaan ei ole koskaan rakastanut minua niin
Että minulla olisi sille tunteelle nimi
Minun uusi nimeni

Väärät sanat

He ymmärtävät rakkauden
ja rakastettuna olemisen eri tavoin.
He sanovat, että he rakastavat,
mutta sanat ovat minulle väärät.

Riittävän syvällä,
miltei tavoittamattomissa
on minun rakkauteni,
rakastettuna olemiseni,

hauraana,
hetken kirkkaana kosketuksena,
joka katoaa sillä hetkellä,
kun elämänlanka löytää äitikasvin

ja alkaa elää sillä.

Sinä hetkenä katoaa rakkaus
ja minä olen taas yksin.

Ei koskaan

Vieläkö on jäljellä jokin
"ei koskaan"
jota en olisin joutunut mitätöimään
pyörtämään ympäri
hukkaamaan?

Järjestäen jokainen niistä astuu eteeni
vastustamattiomana
- ja nauraa minulle,
yksi kerrallaan.

torstai 6. elokuuta 2015

Olen mennyt jo

Olen elänyt paljon,
en sano,
että liian paljon,
mutta melkein.

Olen mennyt jo.

Sudet hiipivät hiljaa,
pimeän varjot,
ne houkuttavat,
hautojen vartijat

ja syklaamin tuoksu.

Minä en mahda sille mitään,
olen mennyt jo.

Puron pohja pettää,
minun jokeni,
se virtaa ylämäkeen,
hetket pirstaloituvat,

syysaurinko välkkyy

ja ruoho käpristyy hiljaa.

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Muistini on lyhyt

Koska muistini on lyhyt,
kirjoitan sen muistiin nyt.

Minun matkalaukkuni on pölyinen siksi,
että tykkään siitä pölyisenä.

Hevoseni hirnuu,
syö seteleitä ja aikaa.

Odotan
ja ajoissa oleminen on minulle tärkeää.
Häpeän.

Palelen,
pelkään
ja odotan.

Odotus hivuttautuu
eikä suostu väistymään,
vaikka sitä tyrkin.

Pilvet

Pysähdyin lepäämään hetkeksi
luovuin itsestäni
ja tein kaiken toisin

Ja minä pidin siitä
se oli turvallinen myrskytön yö
tuulet vaimenivat
ja jättäydyin itseltäni rauhaan

Kunnes tulivat pilvet
ja piilottivat levon auringon
ja syvyys minussa oli jo karannut pois

ja pelkäsin paljastua
pelkäsin paljastua

Varaa hotelli ravintola laivamatka jollekin muulle
minä en sinne tule
Sanojen kaipuu liekittää korventaa polttaa
ja ihoni värisee
niiden painosta

ja saatan palaa
ei jaettuja öitä enää
ei jaettuja lounaita
ei järjen ääntä

minä haluan kaiken, en yhtään vähempää
ja se kaikki on hyvin kevyt
kevyempi kuin yksikään sana
yksikään kosketus
yksikään ääni

Jos voisin

Vaihtaisin sieluni
vaihtaisin leppeisiin tuuliin
ruohonleikkuriin
ja rapakon hiljaiseen holinaan

Jos voisin,
en kaipaisi,
unelmoisi,
pettyisi

Minä astuin taloon,
jossa oli minulle katettu pöytä,
siellä oli pöydässä kaikki,
mitä olin kuvitellut ikinä pöydässä olevan.

Ja minä hetken uskoin,
että olen sen pöydän ihminen,
se,
jolle se oli katettu.

Ja vähä vähältä hiipi epäilys,
askeleeni katseeni oli väärä,
luontoni riittämätön.

tiistai 4. elokuuta 2015

Kaikki lamput olivat syttyneet jo

Kello kuusi aamulla
herään tiistaiaamun juhlaan

Kaikki lyhtyni syttyivät jo
enkä tiedä, haluanko sammutella niitä

Tänään aurinko heräsi myös
aikaisin
Se piilottaa lyhdyt muilta
mutta minä palan
enkä ymmärrä, miksi minä annan niin tapahtua

Aurinko kurkisti pihani särkyneille sydämille
ja ihmetteli aamukahviani
villintyneellä pihamaalla

Minä luulin niin paljon
ja kohtasin
ja sain
ja minulla oli kaikki,
ihan kaikki oli käsissäni,
en tarvinnut mitään lisää.

Uskoni oli vahvempi kuin todellisuus
ja pettymys hiipi hiljaa ytimiini

ja minä en halunnut rikkoa taas
en halunnut karata
en halunnut.

Minä en tiennyt, että minussa on paikka vielä odottamassa
minä en tiennyt,
että kutsu uloittuu minuun
se tuli jostakin minua kauempaa

Se oli olemassa ennen minua
entisten aikojen elämien takana
jokin joka muistutti minua jostakin hyvin vanhasta
ajattomasta

jostakin unohdetusta
nujerretusta

Minä matkojen vihaaja
kova ja vahva
ajan musertaja
kaiken jaksaja
ja epäitsekkyyden ilmentymä,
maailma putosi harteiltani

ja minä seisoin tässä
Baalbekin raunioilla
ja joku kuvasi takapuoltani puoli tuntia
ja minä olin tuulten lapsi taas.

Mitä minulle tapahtui,
kun kuulin hiljaisen kutsun
ja ne lamput syttyivät minussa
ja aloin hiljaa soida?





maanantai 3. elokuuta 2015

Elämän tarkoitus

Jos sinä haluat,
käytä minua,
käytä kokonaan ääriä myöten,
minä olen sen arvoinen,
voit luottaa minuun.

On yksi pieni ehto:
Et saa haluta, käskeä, toivoa mitään.
Saat kaiken,
jos et tarvitse mitään.

Pisaraakaan enempää et saa.
Ja tämä on tärkeää.

Kun olet löytänyt kaiken,
puhalla pois,
kuin voikukan hahtuva tai pellava,
tai sideharso parantuneen haavan päältä,
jos sellaisia tapaat

ja minä lennän
kudon kyynelistä morsiushunnun
ja heilutan sillä sinulle ja maailmalle,
jos muistan.

En minä tiedä, minne menen,
elämä ei kertonut minulle,
seuraan tummanpunaista mutkaista lankaa,
elämäni arvoitusta,
lohdutonta ja jyrkkää.

Jokainen puhallus on rotko
ja rotkoista juovun.

Minä tahdon tulla käytetyksi
viimeistä hahtuvaa myöden,
luiden uumeniin,
silmäripsien ääriin.


lauantai 1. elokuuta 2015

Minä usein katoan

Minä usein katoan
koska haluan olla toisille hyvä

minä katoan
luovun ja lopetan

vaihdun värittömäksi
ja livun pois

Minä teen niin kuin tehdä pitää
noudatan sääntöjä ja
uskon

Mitta sisälläni sielu lepattaa
jo toisaalla
se tekee omiaan
ja lipuu omaan tietään

kummaa

Minä joskus toivoisin
että saisin sen talttumaan
mutta se ei taltu

Juuri kun luulen olevani
korkealla
ja viisas

Juuri sinä päivänä minä en ole
ja tapahtuu jotakin
joka pudottaa minut pohjani läpi
ja vajoan

Uumeniin karkaan
paidatta
säännöittä

On ihan sama millaiset kahleet minussa on
minä olen juoksuhiekkaa

Viiraa

Levottomuus minussa tuhoaa minut jonakin päivänä
se on kuin juoksuhiekkaa

toivottavasti se ei tuhoa ketään toista,
minut vain,
minä joudan kyllä
kun olen elänyt loppuun

sielun liekki
kohtaamisen kaipuu

minä haluan palaa kummastakin päästä
ei ole muuta elämää

voisiko aikani tulla jo
voisiko tuhota vähemmän

mikä siinä on, että kun avaa silmät
silmät täyttyvät
ne täyttyvät

enkä minä tiedä, miten pysäyttäisin ajan
ja sanoisin ei,
älä tule, sillä minä haluan,
että sinä tulet